Edellisestä päivityksestä pääsikin vierähtämään vähän pitempi tovi kuin olin ajatellut, eikä virkattuja pipojakaan ole tässä välissä valmistunut. Sen sijaan onkin syntynyt vähän pienempiä töitä kuten tämä vauvan asustesetti:



Lankana Novita wool (turkoosi 269) ja luultavasti Nalle Aloevera (luonnonvalk.). Tuosta luonnonvalkoisesta langasta en ole ihan varma, sillä se löytyi lankalaatikon pohjalta ilman vyötettä. Ajattelin ensin, että se olisi ollut myös Woolia, mutta neulottuna se tuntuikin selvästi karkeammalta kuin tuo turkoosi, joten uskon langan olevan ennemminkin Nallea. Ohje kypärämyssyyn löytyi Novitan nettisivuilta, samoin kuin noihin Marttojen vauvasukkiin. Tumppuihin nappasin silmukkamäärän äitini aiemmin tekemistä tumpuista. Väriksi valikoitui turkoosi, kun saajan sukupuoli ei noita tehdessä ollut tiedossa ja turkoosi passaa mielestäni niin tytöille kuin pojillekin.

Maaliskuun puolivälin kieppeillä tuli väkerrettyä myös liki nelikiloinen ja tasan puolimetrinen käyttäjä noille villavaatteille. Ja turkoosin sijasta asustesetin väriksi olisi voinut valita vaikka jotain vaaleanpunaista...